Uutinen -
Roolimallit edistävät tasa-arvoa myös rakennusalalla
Tänä vuonna kansainvälisen naistenpäivän teema on #BreakTheBias (Suom. Ennakkoluulojen murtaminen). Tarkoitus on miettiä keinoja, joilla voidaan vähentää sukupuolten välisiä ennakkoluuloja ja parantaa tasa-arvoa. BoKlok Suomen maajohtaja Kati Valtonen haluaa omalla esimerkillään kannustaa naisia kouluttautumaan ja hakemaan rakennusalalle.
BoKlokin maajohtajan Kati Valtosen ura rakennusalalla alkoi 90-luvulla, jolloin naisia oli vielä toimialalla vähän. Vaikka ajat ovat jo tästä muuttuneet, Kati on edelleen monesti ainoa nainen kokouksissa. Hän ei kuitenkaan koe, että häntä kohdeltaisiin eri tavoin kuin mieskollegoita.
”On luonnollista, että suhtaudumme asioihin omalta näkökantiltamme. Vaikka en itse koe, että minua kohdellaan eri tavoin, ei se tarkoita, etteikö joku toinen kokisi näin. Siksi onkin tärkeää, että tasa-arvoasioita pidetään esillä. Meidänkin rekrytoinneissamme näkyy, että työmaatehtäviin ei edelleenkään hae naisia ja miehiä yhtä paljon. Toivon, että voisin omalla esimerkilläni rohkaista naisia opiskelemaan rakennusalalle”, Kati toteaa.
”BoKlokissa en ole ainoa nainen maajohtajan tehtävässä enkä myöskään ole ensimmäinen nainen BoKlok Suomen maajohtajana. BoKlok Suomessa työskentelee tällä hetkellä parikymmentä henkilöä, joista noin puolet on naisia. Tässä työyhteisössä onkin välillä haastavaa muistaa, että vielä tänäkin päivänä naisten on vaikea edetä rakennusalalla”, kertoo Kati.
“Toisaalta haluan myös ajatella monimuotoisuutta laajemmin kuin sukupuoliasiana. Mitä erilaisempia ihmisiä meillä on töissä, sen hauskempaahan se on. Silloin omakin ajattelutapa laajenee ja syntyy uusia ja luovempia ideoita. Löydämme myös haasteisiin ratkaisut helpommin. Monimuotoisen tiimin avulla ymmärrämme ja voimme palvella monimuotoista asiakaskuntaamme paremmin.”
Kaikki alkoi ruutupaperista
Rakentaminen on kulkenut Katin matkassa lapsesta asti. Isä rakensi vapaa-ajallaan ja auttoi monesti sukulaisia remonteissa. Ja Kati seurasi vierestä. Hän ei kuitenkaan itse ajatellut vielä tuolloin, että isän innostus rakentamiseen tarttuisi, vaan lapsuuden toiveammatti oli opettaja.
”Minua on kuitenkin jo pienestä pitäen kiinnostaneet tilat ja niiden suunnittelu. Lapsena piirtelin millimetriruutupaperiin asuntopohjia. Talvisin kavereiden kanssa rakensimme lumikinoksiin koteja sohvineen ja pöytineen. Kun lumikoti oli valmis, sinne ei jäätykään asumaan, vaan siirryttiin rakentamaan seuraavaa kotia. Ehkä tässä se pieni opettajakin tuli esille, kun ohjasin muita lapsia rakentamisessa”, Kati nauraa.
Opettajan roolia Kati on päässyt testaamaan aikoinaan oman lapsensa alakoulun tilaisuudessa, jossa hän kertoi omasta työstään rakennusalalla. Kati näytti lapsille silloisesta BoKlok-tiimistä kuvan, jossa sohvalla istui kolme naista ja yksi mies. ”Hymyilyttihän se, kun pienet tytöt supisivat ihmeissään, että kuvassahan näkyy vain yksi mies.”
Kati kokeekin, että roolimalleja tarvitaan ja ne rohkaisevat hakemaan rakennusalalle. ”Alaamme pidetään konservatiivisena. Maailma muuttuu ja meidän tehtävämme on kertoa ja osoittaa myös toteen, miten rakennusala muuttuu sen mukana. Omalla esimerkilläni näytän, että nainenkin voi menestyä rakennusalalla.”