Tällä sivulla oleva materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti toimittajille, lehdistölle ja medialle.Napsauta "KYLLÄ" ja siirry Uutishuoneeseen. Jos napsautat "EI", palaat takaisin sivulle mynewsdesk.com.
Nurmijärven Klaukkalaan toteutetaan BoKlok-konseptin mukainen kolmen puukerrostalon kortteli yhdessä A-Kruunun kanssa. Kortteliin tulee yhteensä 90 asuntoa, joista 63 toteutetaan A-Kruunulle vuokra-asunnoiksi ja 27 asuntoa BoKlokin myyntiin.
Rakentaminen aiheuttaa 40 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. BoKlokissa uskotaan, että koko rakennusalan on muututtava, jos se haluaa vaikuttaa trendiin. Rakentamisessa pitää löytyä vastuullisempia ja innovatiivisempia lähestymistapoja ja käyttää vähähiilidioksidisia materiaaleja, joista syntyy pienempi hiilijalanjälki.
Tänä vuonna kansainvälisen naistenpäivän teema on #BreakTheBias (Suom. Ennakkoluulojen murtaminen). Tarkoitus on miettiä keinoja, joilla voidaan vähentää sukupuolten välisiä ennakkoluuloja ja parantaa tasa-arvoa. BoKlok Suomen maajohtaja Kati Valtonen haluaa omalla esimerkillään kannustaa naisia kouluttautumaan ja hakemaan rakennusalalle.
Kansainvälisen naistenpäivän teema on tänä vuonna #BreakTheBias (Suom. Ennakkoluulojen murtaminen). Päivän tarkoituksena miettiä keinoja, joilla voidaan vähentää sukupuolten välisiä ennakkoluuloja ja parantaa tasa-arvoa. BoKlok Ab:n henkilöstöjohtaja Aija Harju kertoo, miten BoKlok toimii alan johtavana toimijana.
BoKlok Ab:n uudeksi henkilöstöjohtajaksi on nimitetty Aija Harju. Hän vastaa toimenkuvassaan BoKlokin kaikkien maiden HR-toiminnoista. Aija on aloittanut uudessa tehtävässään 1.1.2022.
BoKlok Suomen tiimi kävi esittelemässä marraskuun lopulla Helsingin Huhtapihan työmaata ja turvallista liikkumista sen läheisyydessä arvovaltaiselle yleisölle, joka koostui Malmin peruskoulun 1.–4.-luokkalaisista.
Vastuullisuusaiheisista Pallon kokoinen elämä -sometileistään ja -blogistaan tuttu somevaikuttaja Ami Värtö kotilomaili perheineen Tuusulan Tähtipolun BoKlok-kodissa. Ami jakoi kotilomansa aikana erilaisia näkökulmia vastuullisempaan asumiseen some-kanavissaan.Tuusulan Tähtipolkuun muutti Amin Värtön kanssa aluksi perheen vauva ja Amin äiti. Tämän jälkeen mummi palasi omaan kotiinsa, ja asumis
BoKlok haluaa tukea Pridea ja osallistuu World Pride 2021 -tapahtumaan, jonka aikana organisaatiossa toteutetaan käytännönläheisiä toimenpiteitä monimuotoisuuden ja hyväksyvän työyhteisön edistämiseksi. Diversity & Inclusion Leader Aija Harju kertoo tarkemmin, miten BoKlokissa edistetään monimuotoista ja hyväksyvää työilmapiiriä.Aija Harju on työskennellyt BoKlokissa Diversity & In
Uusien kotien suunnittelun lähtökohtana tulee olla YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. BoKlok-kotien suunnittelussa ja rakentamisessa syvennymme erityisesti seitsemään tavoitteeseen, joihin voimme vaikuttaa eniten. Tavoite numero 13, Ilmastotekoja, antaa meille BoKlokissa haasteen olla hiilineutraaleja vuoteen 2035 mennessä.
BoKlok-tiimissä tuotantopäällikkönä työskentelevä Terho Tikkanen pyrkii esimiehenä ja työkaverina olemaan reilu, helposti lähestyttävä ja kannustava: ”Mieluummin yritetään, kun jätetään kokonaan tekemättä”, hän painottaa.
Olen viimeisen parin vuoden aikana ilokseni huomannut, että puurakentaminen on lisääntynyt ympäristötehokkaana vaihtoehtona kaupunkien ja kuntien agendalla. Viimeisimpänä mainittakoon Helsingin kaupungin selvitys puu- ja betonirakenteisen asuinkerrostalon hiilijalanjäljestä.
Maapallosta huolehtiminen on yhteinen asia ja moni suomalainen kaupunki on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Asumisella on tavoitteiden saavuttamisessa tärkeä rooli. Tavoitteisiin pääsyä edistetään esimerkiksi lisäämällä asuntotuotannossa puurakentamista ja energiatehokkaita ratkaisuja.
Luodessasi käyttäjätilin ja seuratessasi uutishuonetta henkilötietojasi käytetään toimestamme sekä uutishuoneen omistajan toimesta, jotta voit vastaanottaa uutisia ja päivityksiä tilausasetustesi mukaan.
Lisätietoja löydät Privacy policy, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön toimestamme sekä Privacy policy kontakteille, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön uutishuoneen omistajan toimesta.
Huomaathan että Käyttöehtomme soveltuvat kaikkien palvelujemme käyttöön.
Voit peruuttaa suostumuksesi koska tahansa perumalla tilauksesi tai poistamalla tilisi.
Sähköposti on lähetty osoitteeseen __email__. Klikkaa linkkiä ja seuraa Uutishuonetta BoKlok.